Yritysesittely

Tuotevalikoima

Lilla Ilonan pellavatekstiilit (kankaat ovat Ökö – Tex -standardi 100:n mukaisia, eli pellava on kasvatettu myrkyttömästi)
Naturetten, Ayu Organicsin ja Villipuron 100 % luonnonmukaiset ihonhoitotuotteet
EKOTAR Designin kierrätetystä puuvillasta virkatut kauniit kestopuhdistuslaput
Oh Bee Econ kestokelmut ruoan ja eväiden säilytykseen
Nahkapaja Enne:n valmistamat luontoaiheiset korut ja heijastimet
Kaarnalaivan puiset tiskiharjat luonnonharjaksilla
Poopuan purulelut ja tuttiketjut
Hannu Luukinen Oy:n mehiläisvahakynttilät
Runoilija Elina Salmisen tuotteet
Valokuvaaja-runoilija Milla Kiviojan tuotteet
Nenni & Friends koivuvaneriset magneetit ja avaimenperät
Kauniita kortteja: Mariainka, Rilla, Kesken, Tillamiina ja Nenni & Friends

♥ Kotimaisten tuotteiden lisäksi valikoimassa on myös ekotukkujen tavaraa, kuten bambuiset hammasharjat ja käsin valmistetut luonnonkumiset kylpyankat.

♥ Meillä on myös lahjojen paketointipalvelu sekä
♥ Ilmainen toimitus Tyrnävälle ja Ouluun.

Lyhyt ja ytimekäs esittely

sinulle joka et jaksa lukea pitkästi

Lilla Ilona myy pääasiassa kotimaisia ekotuotteita, joista lista yllä. Niiden lisäksi valikoimassa on mielen hyvinvointia ajatellen ihania runokirjoja ja kortteja, joissa käsitellään erilaisia tunteita.

Lilla Ilonan yrittäjänä toimin minä; Ulla Ilona. Olen ammatiltani ompelija/vaatetusartesaani sekä sairaanhoitaja, ja nämä molemmat osa-alueet näkyvät myös yrityksessäni. Tekniikan toimivuudesta vastaa mieheni Eerik, jonka Automaagio -yritykseltä voit ostaa mm. it-tukipalvelua tai tietoturva-asiantuntijapalvelua itsellesi tai yrityksellesi. Automaagion tarjoamiin palveluihin voit tutustua tarkemmin täällä.

Lisäksi menossa mukana on Lilla Ilona, yritykseni supliikki ja pikkuvanha maskotti.

Yrityksemme tarinaa voit seurata Instagramissa, josta löydymme lillailona.ekokauppa -nimimerkin takaa, sekä Facebookissa nimellä Lilla Ilona. Tervetuloa matkaamme! ♥

Lilla Ilonan esittely jaaritellen

yrityksen tarkoitus

Rakkaudesta ihmisiin ja luontoon. Se lausahdus kuvastaa Lilla Ilona -yrityksen toimintaa ja olemassa olon syytä varsin hyvin. Kun on saanut kasvaa maaseudulla ja nauttia lapsesta saakka luonnon kauneudesta, sen antimista, eläimistä ja vuodenaikojen vaihteluista, ei luontoa voi olla rakastamatta. Samoin – jos on saanut elämässään kokea rakkautta, iloa, lempeyttä ja hyvyyttä ihmisten taholta, ei ihmisiä voi olla rakastamatta.

Valitettavasti meitä ympäröivä luonto ei kuitenkaan voi kovin hyvin, ja niin kuin me kaikki varmasti tiedetään, myöskään me ihmiset ei aina voida hyvin. Molemmille asioille on kuitenkin tehtävissä jotain.

Jokaisen ihmisen valinnoilla on vaikutuksensa siihen, miten luonto voi. Lilla Ilonan toimintaperiaate ei ole lytätä ja syyllistää ketään, vaan tuoda esiin luonnon kauneutta ja sen vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin. Tämän lisäksi Lilla Ilona haluaa tuotteiden muodossa tarjota arkeen ja juhlaan vaihtoehtoja, joissa luonto ja sen hyvinvointi on huomioitu.

Entä voidaanko me vaikuttaa myös siihen, miten me itse voidaan, tai miten meidän ympärillä olevat ihmiset voi? En luule, että meillä olisi mahdollisuus sormia napsauttamalla päättää mielen hyvinvoinnista. Joskus vie pitkäänkin, että saa ajatuksensa järjestykseen. Jollekin auttaa pysähtyminen ja luvan kanssa lepääminen. Useimmiten lupa lepäämiseen on vaikeinta saada itseltään – voi olla vaikea myöntää, että nyt en ihan oikeasti jaksa. Toiselle mielekäs tekeminen ilman kiirettä ja ympäriltä tulevaa painetta on se, mikä auttaa mielen (ja sitä myötä kehon) ylikuormittumisen purkamisessa. Joku saa iloa puutarhan hoidosta, toinen musiikista, joku taiteesta ja joku liikunnasta. Joskus myös ammattiapu on tarpeen, ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos resurssit antaisivat myöten, kenellekään ei olisi pahitteeksi käydä silloin tällöin avaamassa lukkojaan ammattilaisen pakeilla. Itse en ole mielen hyvinvoinnin ammattilainen, enkä edes luonnon hyvinvoinnin ammattilainen. En luule, että voisin Lilla Ilonan myötä saada kaikille aidon hymyn huulille tai saada luonnon kukoistamaan.

Mutta siihen uskon, että pienillä valinnoilla, sanoilla ja teoilla on merkitystä.

Ne vaikuttaa aina jollakin tavalla johonkin. Yksi hymy saattaa pelastaa vastaantulijan pieleen menneen päivän. Rohkeus puhua omista tunteista ja kokemuksista saattaa olla jollekin sitä kaivattua vertaistukea, joka auttaa ymmärtämään, ettei hän olekaan asioidensa kanssa yksin  – ja etteivät asiat nyt välttämättä ihan niin nurinkurisesti olleetkaan.

Kauniit ja kannustavat sanat saattavat olla jollekin se sysäys lähteä tallustamaan kohti omia unelmia – uhmaten niitä peikkoja, joita oma mieli on matkan varrelle kaikessa taitavuudessaan kehittänyt. Lämmin katse saattaa olla jollekin yksinäiselle se hetki viikossa, kun hän saa kokea itsensä huomatuksi. Ymmärtäväinen, tunteet hyväksyvä ja toivoa luova suhtautuminen saattaa olla jollekin vaikeuksien kanssa kamppailevalle se asia, joka saa uskomaan, että vaikka nyt tuntuu tältä, niin minä selviän kyllä – kaikki kääntyy hyväksi. Joskus kehotus ja lupa lepäämisestä tulee ulkopuolelta, ja sekin voi olla jollekin juuri se asia, mitä hän sillä hetkellä tarvitsee.

Jo ennen Lilla Ilonan verkkosivujen perustamista tein Instagram -postauksia. Läheiseni ja ystäväni, joiden kanssa olen niihin aikoihin paljon puhunut, osaavat nähdä postaukset ehkä hiukan eri tavoin kuin moni muu. Postaus saattoi olla iloinen tai sitten toivoa tuova, joskus neutraali. Tein niitä Lilla Ilonan seuraajille, mutta myös itseäni varten. Joskus kaipasin rohkaisua, ja kirjoitin instagramiin niitä asioita, joita itse halusin sillä hetkellä kuulla. Toisinaan olo saattoi olla epätoivoinen tai pelokas, ja silloin yritin postauksen myötä valaa toivoa myös itseeni – toivoen samalla, että postaus voisi auttaa jotakuta muutakin.

Ja jo silloin sain viestejä, joissa joku tuntematon ihminen kiitti juuri oikeaan saumaan osuneesta rohkaisusta, Lilla Ilonan (maskottini) sanavalmiuden tuomista hyvistä nauruista tai kehotuksesta mennä metsään rauhoittamaan mieltä ja kehoa. Se kannusti minua jatkamaan Lilla Ilonan tarinaa. Jos saan Lilla Ilonan myötä olla yhdellekin ihmiselle joko suoraan tai toisen ihmisen kautta hymyntuoja, vertaistuki, kannustaja, tai se, joka huomaa, niin olen tältä osin tavoitteeni saavuttanut. Niinpä luotan, että tällekin pikkuiselle Lilla Ilona nimiselle pisaralle on paikkansa elämän suuressa valtameressä.

Minun tarinani

kuinka päädyin yrittäjäksi

Lilla Ilonan henkilökuntaan kuulun virallisesti vain minä, Ulla Ilona. Mutta en suinkaan työskentele yksin. Tekniikkapuolen toimivuudesta vastaa avioliiton myötä saman katon alle saapunut henkilökohtainen IT-tukihenkilöni, eli rakas mieheni Eerik. Lisäksi markkinointipuolella apuaan tarjoaa omaan tyyliinsä pikkuvanha ja supliikki Lilla Ilona, josta lisää myöhemmin. Niin, ja teenhän minä yhteistyötä monien muidenkin yrittäjien kanssa, mm. niiden, joiden tuotteita löytyy Lilla Ilonan verkkokaupasta.

Joten ei tässä yksinyrittäjänä olla, sanoivatpa viralliset paperit mitä tahansa.

Minun tieni yrittäjäksi kävi muutaman mutkan kautta. Haaveilin yläasteiässä lähihoitajan ja sairaanhoitajan koulutuksesta, mutta yläasteen jälkeisenä kesänä, ison selkäleikkauksen jälkeen, oli kuitenkin parempi aloittaa hieman kevyemmin. Ollessani sairaalassa selkäleikkauksesta toipumassa sain tietää päässeeni opiskelemaan vaatetusartesaaniksi. Nivalan ammattikoulun silloinen kädentaitopuoli oli idyllinen pieni koulu, jossa opiskelemista rakastin. Sieltä sain ompelemiseen monet opit, joita olen voinut myöhemmin hyödyntää.

Opiskelujen jälkeen työskentelin vaatekaupoissa myyjänä, päiväkodissa hoitoapulaisena ja ompelimossa lomasijaisena. Ajatus hoitoalasta kuitenkin poltteli yhä, ja niinpä hain opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Muistan, kun pientä kokoani ja leikattua selkääni mietittiin – että pystynkö tekemään sairaanhoitajan työtä. Haastattelija kysyi myös, mitä teen, jos en pääse kouluun. Vastasin, että sitten kokeilen hoitoalaa, ja haen vuoden päästä uudelleen. Sillä kertaa koulun portti ei auennut.

Niinpä tallustelin työkkäriin, ja pian olin hoitoapulaisena vanhainkodissa, ja sen jälkeen sairaalassa. Rakastin hoitotyötä, ja sain varmuutta siihen, että haluan kouluttautua alalle. Seuraavana vuonna minut haastatteli sama opettaja kuin edellisellä kerralla, ja tällä kertaa koulunportin saranat antoivat heittämällä myöten. Minusta tulisi sairaanhoitaja!

Hoitoalalla sain kohdata elämäntarinoita laidasta laitaan.

Sain olla hoitamassa vakavasti sairaita ihmisiä teho-osastolla ja vuodeosastoilla, ja tukea heitä ja heidän läheisiään. Kohtasin monia selviytymistarinoita, mutta myös menetyksen tuomaa surua. Näin vanhuuden tuomaa haurautta, ja ihmiselämän hiipumista. Olin mukana hoitamassa odottavia äitejä, jotka tarvitsivat erilaisista syistä johtuen erityisseurantaa raskauden aikana. Tuin vanhempia, jotka joutuivat pettymään ja hyväksymään sen, että kohdussa ei ollutkaan uutta elämää, tai jos sitä oli ollut, sitä ei ollut enää. Tutustuin lapsiin, joiden psyykkinen vointi edellytti erikoissairaanhoitoa ja koulunkäyntiä sairaalan sisällä. Rauhoittelin lapsia ja aikuisia, jotka jännittivät tulevaa leikkausta, ja toivotin hyvää jatkoa toipuville, sairaalasta kotiutuville ihmisille.

Näin nuoria ja aikuisia, joiden henkinen kuormitus oli käynyt niin raskaaksi, etteivät he pystyneet itsenäiseen elämään turvallisesti – olivat vaaraksi joko itselleen tai muille. Avasin ovia moniin muistoja täynnä oleviin koteihin, joissa asui syystä tai toisesta arkeensa apua tarvitsevia ihmisiä. Näin uudesta elämän ihmeestä iloitsevia vanhempia. Hoidin vauvoja, jotka olivat syntyneet monia viikkoja etuajassa, ja jotka aloittivat elämänsä lämpimässä keskoskaapissa letkujen, piuhojen, virkatun mustekalan ja heitä hoitavien käsien ympäröimänä.

Kaikkiin näihin kokemuksiin sisältyi valtavasti potilaiden ja omaisten tunteita. Iloa, pelkoa, surua, jännitystä, helpotusta, epävarmuutta, ihmetystä…kaikkea mitä ihmiselämä voikaan pitää sisällään. Vaikka hoitajan on työssään oltava se, joka on tukena ja ”ammatillinen”, ei se tarkoita sitä, etteikö hoitajakin tuntisi. Surun kohdatessa hoitajakin voi itkeä ollen silti ammattilaisen roolissa. Ilon, kuten lapsen syntymän tai potilaan toipumisen äärellä hoitajakin kokee suurta iloa. Sairaalamaailmassa tunteiden kirjoa näkee ja kokee laidasta laitaan – siellä ne korostuvat enemmän. Sairaalassa korostuu myös ihmisen tarve tulla kohdatuksi, kuunnelluksi ja oikein ymmärretyksi. Siihen listaan kun lisää vielä muutaman asian, ovat ihmisen perustarpeet paketissa.

Miksi sitten luovuin työstä jota rakastin?

En miksikään. Halu tehdä sairaanhoitajan työtä kulkee edelleen mukanani, ja jos se minusta riippuu, tulen vielä tekemään sitäkin työtä Lilla Ilonan ohella. Olet ehkä joskus kuullut sanan sisäilmaongelma, ja sen kuulet nytkin. Aloin oireilla sairaalassa, jossa työskentelin, enkä pystynyt enää olemaan siellä. Uusi sairaala oli silloin suunnitelmissa, mutta se avaisi ovensa vasta muutamien vuosien päästä. Jotain oli siis keksittävä. Samoihin aikoihin ajatus omasta yrityksestä oli hiljalleen vahvistunut unelmalistallani, ja nyt aika tuntui sille oikealta. Kävin yrittäjyyskurssin, mietin tovin jos toisenkin, ja vihdoin Ilonan päivänä 9.10.2018 aloitin työskentelyn omassa yrityksessäni.

Äkkiseltään verkkosivuja vilkaisemalla näyttää, että Lilla Ilona on tavanomainen ekokauppa. Itselleni se ei kuitenkaan ole sitä, ja saamistani palautteista tiedän, että myös moni muu löytää yrityksestäni syvempääkin merkitystä. Toivon, että tulevaisuudessa yhä useampi voisi tehdä saman löydön. Lupaan auttaa siinä, ja se tapahtuu mm. siten, että petraan hieman blogin puolella. En tarkoita kuitenkaan sitä, että sinun tulisi löytää jokin äärimmäinen merkitys yrityksestäni, ja että siinä olisi jotain salaperäistä. Sen sijaan toivon, että tekstini ja jälleenmyymäni tuotteet voisivat auttaa sinua tuntemaan itseäsi ja ajatuksiasi vähän paremmin. Voin kertoa, että teen itsekin samanlaista matkaa. Sitä, jolla vanhoja päähänpinttymiä hieman ravistellaan, ja katsellaan asioita uusista näkövinkkeleistä, ja sitä, jolla opetellaan ymmärtämään itseään ja ympärillä olevia ihmisiä, sekä heidän tapojaan toimia. Välillä ääneen haluaa päästä sairaanhoitajaminäni, välillä keskustelijaminäni. Jos minulla olisi kivijalkakauppa, haluaisin olla sellainen kauppias, joka tuntee asiakkaansa nimeltä ja jonka kanssa vaihdetaan kuulumisia puolin ja toisin – eli samanlainen kauppias, kuin Tarmo -lähikaupan kauppiaat lapsuudessani olivat. Heidän kaupassaan jokainen tuli varmasti kohdatuksi. ♥

Mekko päälle, rusetti hiuksiin ja menoksi

Kirjoitin joskus instagramiin kuvauksen itsestäni, ja hieman muokaten laitan sen vielä tähän:

Jos katsoo tarkkaan minua ja Lilla Ilonaa, eli maskottiani, voi meissä huomata jotain samaa. Ainakin sen, että mekot ovat ystäviä, ja rusetti hiuksissa melkeinpä tavaramerkki. Kummankin ikä on myös hieman kyseenalainen. Minulta on kysytty, minkä ikäinen Lilla Ilona on, mutta en osaa vastata siihen. Se on sopivan ikäinen pikkuvanhaksi lapsukaiseksi, eikä se siitä muuksi muutu. Itse taas päätin 18 -vuotissyntymäpäivääni edeltävänä iltana, ensimmäisen ikäkriisin iskiessä, että mikäs pakko tässä on vuosia täyttää. Siitä lähtien olen joka vuosi täyttänyt uskollisesti 17 vuotta. Yhtä uskollisesti myös ystäväni ovat onnittelleet minua 17 -vuotispäivän johdosta jo yli kymmenen vuoden ajan.

Nautin luonnonrauhasta kotimme ympärillä, mutta itseni ympärille tarvitsen ihmisiä. Rakastan aitoa läsnäoloa ja pitkiä porinatuokioita. Haaveilen ja unelmoin paljon, mutta toisinaan olen vähän liiankin ”hyvä” myös murehtimaan asioita ja keksimään mörköjä matkalle. Läheiset ja ystävät ovat aarteeni, ja syliä täyttävät läheisten ja naapureiden lapsukaiset. Rakastan kaikkea vanhanaikaista, ja haaveilen niittykukkien ja lehtipuiden ympäröimästä vanhasta hirsitalosta.

Tykkään kirjoittamisesta (saatoit ehkä jo huomata sen, ja niin huomasivat myös äidinkielenopettajani kun ainevihkoni loppuivat aina kesken), ja myös valokuvaaminen ja askartelu ovat minulle tärkeitä harrastuksia. Olen ”omaksi-iloksi” -viulisti ja improvisoiva tusinapianisti. Pidän siitä että asiat ovat järjestyksessä, mutta silti huomaan usein räjäyttäneeni koko talon ihan huomaamattani – johtuen siitä että minulla on yleensä vähintään viisi rautaa tulessa. Tunnen eläväni samalla aikavyöhykkeellä Kanadan itärannikkolaisten kanssa, mutta koko aikuisikäni olen uskotellut itselleni, että onnistun vielä joskus siirtämään sisäistä kelloani lähemmäksi Suomea. Kerron sitten, kun onnistun. ♥

Lilla Ilona

yritykseni pikkuapulainen

Ensimmäiset Instagram -postaukset tehtyäni minulta kysyttiin, onko minulla yrityskumppani, kun kirjoitan ”me” – muodossa. Kyllä, tuo pieni kangastilkuista näperretty tyttö, Lilla Ilona. Lillis on ensimmäinen konkreettinen työni yrityksen perustamisen jälkeen. Tein sen hetken mielijohteesta, ja naureskelin sitä tehdessäni itselleni, että pitäisi kai tässä tehdä jotain virallisempaakin, kuin ommella kangastilkuista pientä punamekkoista tyttöä!

Jälkeenpäin olen kuitenkin saanut kuulla useammasta suusta, että ilman sitä yrityksestäni puuttuisi iso pala. Ja saman olen todennut itsekin. Lilla Ilona on markkinointivastaavani, tsempparini ja ilopillerini, jonka kautta voin katsoa maailmaa lapsen silmin. Lilla Ilonalla on sitä lapsenomaista luottamusta ja uskallusta, uskoa haaveiden toteutumiseen riippumatta niiden koosta, sekä sitä sydämen pohjasta asti nousevaa vilpitöntä iloa, jota toivoisin jokaisen meistä aikuisistakin saavan tuntea joka ikinen päivä. ♥

Lilla Ilonan terveiset

Hei!

Minä olen Lilla Ilona sopivan monta vuotta vanha. Joskus kuulen minua sanottavan pikkuruiseksi, koska mahdun taskuun. Totuus kuitenkin on, että olen peräti 10,5 senttiä pitkä, eli  juuri sopivan kokoinen minuksi. Sinäkin mahtuisit varmasti taskuun, jos tasku olisi sinun kokoisesi.

  Minusta on kiva hämmästyttää ihmisiä tekemällä jotain, mihin he eivät uskoisi minun pystyvän – kuten kantamalla Ullalle saapuvia postipaketteja kirkonkylältä kotimökkiin asti. Lähin ystäväni on Lilla Mikael, joka muutti meille keväällä 2019.

Toivon sinulle paljo iloisia päiviä ja hymynaiheita, kavereita, ja kaikkea hyvää.

P.S. Lilla Mikaelin lisäksi minä tykkään sinustakin kovasti, ihan tuolta sydämen pohjasta asti. ♥